Kotiseutuyhdistyksestä
Perhon kotiseutuyhdistyksen tarkka perustamisvuosi ei ole tiedossa. Yhdistys on rekisteröity vuonna 1981.
Yhdistyksen syntysanat voi nähdä kirkkoherra A. F. Raunion lausumana 28.-29. tammikuuta 1917. Tuolloin pidettiin Perhossa kaikkien paikkakunnan edistysseurojen yhteinen kokous kirkonkylän kansakoululla. Raunio esitelmöi kotiseutuharrastuksesta, jonka johdosta syntynyt keskustelu sai aikaan päätöksen, että asetetaan erityinen kotiseututoimikunta Perhoon. Toimikuntaan tulisi jäsen kustakin edistysseurasta. Toiminnan jatkosta ei ole toistaiseksi tietoa.
1950-1970-luvuilla kotiseutuyhdistyksen toiminta on ollut erityisen vilkasta monen uutteran puheenjohtajan ja johtokunnan jäsenen ansiosta.
Seuran tarkoituksena on
- työskennellä toimialueensa sivistyksellisten, sosiaalisten ja taloudellisten olojen kehittämiseksi sekä viihtyisyyden lisäämiseksi alueellisen omaleimaisuuden ja paikallisten erityispiirteiden pohjalta lähtien,
- toimia kokonaisvaltaisen kotiseututyön tavoitteiden saavuttamiseksi paikalliskulttuurin, ympäristönsuojelun ja maisemanhoidon sekä matkailun aloilla,
- olla toimialueensa asukkaiden ja eri yhteisöjen yhdyssiteenä sekä
- syventää asukkaiden kotiseudun tuntemusta ja paikallishenkeä sekä pyrkiä kaikin tavoin lisäämään heidän kiintymystään kotiseutuunsa.
Ote Perhon kotiseutuyhdistyksen säännöistä